OMENA-RÄISKÄLEKAKKU


Syksyn herkullisin kakku on koottu räiskäleistä, kanelilla maustetuista omenoista, vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta sekä manteleista. Tällä kertaa lettujen paistaja ei jää ilman lettuja, sillä kardemummalla ja kanelilla maustetut, reunoilta rapeat räiskäleet pinotaan päällekkäin, täytetään herkullisella kotimaisista omenoista keitetyllä täytteellä ja syödään yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Räiskälekakku on hauska idea perinteisten lettukestien sijaan ja perheen pienimmätkin voivat helposti osallistua tämän kakun kokoamiseen.

Olen Blogiringin kautta mukana ensi vuonna 45-vuotta täyttävän Floran kampanjassa ja pääsin testaamaan Floran Kulta juoksevaa kasviöljyvalmistetta. Tee arjesta juhlaa paistamalla lettuja keskellä viikkoa, valmista täyte ja pinoa räiskälekakku niin korkeaksi kuin haluat! :-)

OMENA-RÄISKÄLEKAKKU

Räiskäleiden ja omenatäytteen lisäksi tarvitset: 
Flora Kulta juoksevaa kasviöljyä paistamiseen
2,5dl Flora Vanillaa vaahdotettuna, kakun väliin
Kourallinen paahdettuja mantelilastuja, kakun päälle

Kanelilla ja kardemummalla maustettu lettutaikina:
2,5dl maitoa
1tl sokeria
0,5tl suolaa
1tl vaniljasokeria
1tl kanelia
ripaus kardemummaa
1 muna
1,5dl vehnäjauhoja
5rkl Flora Kulta juoksevaa kasviöljyä

1.Mittaa taikinakulhoon maito, sokeri, vaniljasokeri, suola ja ripaus kardemummaa. Sekoita joukkoon munat sekä Floran juoksevaa kasviöljyä. Lisää lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu kaneli. (Näin estät kanelin paakkuuntumisen.)
2.Anna taikinan turvota jääkaapissa noin puoli tuntia ja aloita sillä aikaa täytteen valmistus.
3.Paista räiskäleet pannulla käyttäen helposti annosteltavaa juoksevaa kasviöljyä. Tällä ohjeella isoja lettuja tulee 5-7 kappaletta.

OMENATÄYTE
5 kotimaista omenaa
1dl Flora Kulta juoksevaa kasviöljyä
1dl kermaa
5rkl fariinisokeria
3tl kanelia
1,5dl mantelirouhetta

1.Kuori ja pilko omenat pieneksi kuutioksi.
2.Mittaa kaikki täytteen ainekset paitsi omenat pieneen kattilaan tai pannulle, sekoita tasaiseksi ja kuumenna.
3.Kaada joukkoon omenakuutiot ja anna täytteen kiehua miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia välillä sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä lettujen paiston ajan.

KAKUN KOKOAMINEN:


1.Aloita kakun kokoaminen asettamalla ensimmäinen räiskäle tarjoilulautaselle ja annostele ensin omenatäytettä räiskäleen päälle. Lusikoi päälle Flora vanillaa, pinoa päälle toinen räiskäle ja jatka täyttämistä kunnes kakussasi on vähintään neljä kerrosta.
2.Levitä viimeisen räiskäleen päälle loput vaniljakastikkeesta ja omenatäytteestä, koristele paahdetuilla mantelilastuilla ja halutessasi pienen pienillä omenakuutioilla.
3.Tarjoile syksyn maukkain räsikälekakku heti täyttämisen jälkeen.

Vinkki! Jos haluat korkeamman kakun, tee annos kaksinkertaisena. Voit myös tehdä pikkuruisia räiskälepinoja paistamalla pikkulettuja ja täyttämällä niistä hauskoja lettupinoja, eli pikkuräiskälekakkuja! :-)



Räiskälekakku on parhaimmillaan heti kokoamisen jälkeen, hieman lämpimänä. Mantelirouhe sekä paahdetut mantelilastut sopivat kakkuun loistavasti ja vaniljakastike kruunaa tämän syysherkun.

Flora Kulta juokseva kasviöljy on loistava apu räiskäleiden paistoon ja voit hyvin ottaa pikkuapulaisen mukaan paistohommiin. Pullosta on helppo annostella sopiva määrä suoraan pannulle. Juokseva kasviöljy on kätevä myös muussa ruoanlaitossa ja leivonnassa. Seuraavaksi ajattelin paistaa ison kasan pinaattilettuja.


Yhteistyössä Flora

11 kommenttia

  1. Oi, mikä herkku! Näyttää todella hyvältä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niiin hyvää! Ihana yhdistelmä räiskäleitä, lämmintä omenatäytettä ja vaniljakastiketta :-)

      Poista
  2. Ihana idea! Räiskäleitä en olekaan vähään aikaan paistanut, joten seuraavalla kerralla voisikin yrittää koota niistä kakun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aiemmin tehnyt lettukakkuja perinteisellä mansikkahillo-kermavaahtotäytteellä, mut nyt ajattelin kokeilla jotain syksyisempää täytettä ja tästä tulikin ihan super herkullista :-)

      Poista
  3. Oijoi, nam !!! Me ollaan nyt jo monena sunnuntaina peräkkäin paistettu kotona lettuja, ennen ei tehty koskaan eli mikä lie buumi menossa mutta tää kakkuha olis kivaa mussuteltavaa myös kun nyt lettumeninigillä mennään muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, lettubuumi! Nyt sit vaan räiskälekakkua kokoamaan ens sunnuntaina ;-)

      Poista
  4. Floran juoksevat kasvirasvat on todella käteviä, meillä on aina jääkaapissa ruoanlaittoa ja leivontaa varten. Letutkin olen jo kauan paistanut vain ja ainoastaan Floran juoksevilla kasvirasvoilla. Makukin on oikein miellyttävä ja leivonnassa ovat nopeita käyttää. Hieno räiskälekakku ja ihana makumaailma.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans muutaman kerran aikaisemmin paistanut lettuja juoksevaa rasvaa käyttäen ja en tajua miten en oo sen jälkeen käyttänyt ainoastaan niitä. Nyt taas muistin miten helppoa on vaan annostella sopiva määrä suoraan pannulle! :-) Ja muutenkin ton juoksevan rasvan mittaaminen taikinoihin on helpompaa, kun ei tarvii ensin sulattaa voita erikseen. Uskon, että meillä tullaan käyttämään näitä siis jatkossakin. Kiitos kommentista! Mä just kävin ihastelemassa sun leipomaa kaakaokakkua, näytti niin hyvältä! :-)

      Poista
  5. Nam! Blogissani olisi sinulel haaste ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥